Kesähelteellä karkotettujen saarella

Seilin saari on kaunis, kiehtova, ahdistava ja surullinen. Loistava pakopaikka kaupungista +30 asteen kesähelteellä, jos vain merellä tai saaristossa olisi edes tuulenvire.

Tutkimustoimintaan ja turismiin keskittyvät pieni saari Airistolla on kesäidyllin toteutuma pelikenttineen, vierasvenesatamineen ja laiduntavine lehmineen ja lampaineen.

Kuitenkin päärakennuksen entistetty hullujenhuoneen potilaan ”selli” sekä kirkon ”karsinat” ja hautausmaa paljastavat saaren synkemmän historian. Leprapotilaiden ja mieleltään järkkyneiden tai muuten ei niin yhteiskuntakelpoisten naisten viimeisenä tyyssijana karkotettujen saari on lähellä sivistystä mutta kuitenkin niin kaukana.

Olen vieraillut Seilissä 3-4 kertaa. Useimmiten matka on ollut kesäloman läheisyydessä työpaikan kehittämispäivä, johon on sisältynyt hieman strategiaa, jonkin verran teoriaa ja päivän päätteeksi bileet Ruttodiskossa. Virallista mutta kepeää.

Surullisten sielujen päätepiste

Saaristomeren tutkimuslaitoksen tyyssijana hyljesaari Själo-Seili on ollut keskeisessä roolissa huolestuttavien Itämeren tilaa avaavien uutisten lähteenä. Meren tilaa, luonnon monimuotoisuutta tutkivan keskuksen rooli ja tunnelma voivat ilmastokriisin vaikutuksesta muuttua jälleen historiaa mukailevaan surullisempaan suuntaan. Seilistä ei mitään hyvää.

Mutta dramaattisempia ovat olleet menneet vuosisadat, jotka eivät, ehkä yllättäen, päättyneet niin kovin kauan sitten. 1300-luvulta lähtien lepra- tai mielisairaiden karkotuspaikkana olleeseen Seiliin vastaanotti hoitoon määrättyjä naisia vuoteen 1962 saakka.

Tänä kesänä tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Neil Armstrong ensimmäisenä ihmisenä käveli toisen planeetan, Kuun, pinnalla. Vielä tuolloin karkotus oli hyväksytty hoitokeino psyykkisesti sairaille. Humaanius taisi saavuttaa Kuun ennen suomalaista mielenterveystyötä.

Vuosisatojen aikana saarella oli kerralla 30-50 potilasta. Aikanaan hospitaali oli Suomen suurin mielisairaala. Päärakennuksessa menneisyyttä esittelevien uutisten yhteydessä joku entinen mielisairaalan työntekijä totesi, että eristyksestä huolimatta saarella eläneiden potilaiden elämä oli huomattavasti parempaa kuin mantereella. Varmasti idyllisen luonnon keskellä omissa huoneissaan asuvien tilanne oli parempi kuin perinteisissä mielisairaaloissa.

Kuitenkaan saarelle tuotujen ei odotettu paranevan, vaan eristys oli ainoa hoito. Monelle saarelle karkoitetulle naiselle sairaus tai synti saattoi olla avioton lapsi, näpistys tai vaikka lesbous. Yhteiskunnallisesti epäkelpo aines oli helppo siirtää pois silmistä ja mielestä.

Saaren idyllisyyteen on helppo ihastua upeana kesäpäivänä, mutta kunnostamattomissa mökeissä marraskuun pimeydessä ympäristö on varmasti ollut julma.

Kukin voi miettiä löytyisikö saarelle karkotuksen jälkeen itsestään oman elämänsä sankarin ja saarelta elämän ja ilon aiheita, tai lannistaisiko eristys viimeisenkin omatoimisuuden.

Auringon paahtaessa aina haluaa uskoa parhaimpaan.

Lue lisää

Bremer 107 kertaa

Stefan Bremerin toinen retrospektiivi Keskeltä ja täysillä -näyttely tuo 107 hyvinkin erilaista teosta vuosikymmenten varrelta Salon Veturitalliin kesäksi 2019.

Kehitysvammaiset näyttelijät klassisissa oopperarooleissa

Kehitysvammaiset näyttelijät klassisissa oopperarooleissa

Stefan Bremer on kulkenut omana itsenään isänsä Caj Bremerin viitoittamaa tietä. Nuoremman Bremerin teokset ovat tulleet alkujaan tunnetuiksi nuorten helsinkiläisten yöelämän kuvauksesta perheen, pakolaisten, inhimillisen kohtaamisesta abstrakteihin vain kameran sulkimen pysäyttämiin hetkiin.

Henkilökuvia

Henkilökuvia

Uppoutuessani Bremerin uralta esiin nostettujen teosten maailmaan ensimmäistä kertaa koin alkumetreillä sekavuutta. Erilaiset teokset oli nostettu esille, mutten syystä tai toisesta johtuen, löytänyt niiden välistä dialogia Salon taidemuseon ensimmäisessä tilassa. Tuntui kuin kaikki haluttiin näyttää kerralla sen sijaan, että olisi ollut hetki aikaa hengähtää.

Vesivärityö

Vesivärityö

Ehkä tuo olotila kertoo ennen kaikkea Stefan Bremerin monipuolisuudesta ja lukemattomista kiinnostuksen kohteista, kun oopperasankareiksi puetut näyttelijät ovat kasvotusten abstraktien väri- ja vesiyhdistelmien kanssa. Samaten sarja vain yhden kuvan edustajalla Gobin autiomaasta, tuntui hieman irrallisesta. Toisaalta yksinäisenä otoksena korostui myös valokuvausmatkojen ilmastollinen vaikutus. Minkälaisin kustannuksin ikuistamme muille esiteltävät kaukomatkakuvamme.

Afrikkalaisprinssi

Afrikkalaisprinssi

Ennen kaikkea Bremer loistaa ihmisten ja tarinoiden ikuistajana. Viimeisin keskustelua herättänyt kokonaisuus kuvaa tänne tulleita pakolaisia ja heidän kännyköistään löytyvät elämän tärkeimmät kuvat. Vuosina 2015-2016 kuvasarjaa täydentää muun muassa tänä vuonna kuvattu Horisontti-sarja meren ja taivaan kohtaamisista. Minulle maisema tuntuu kotoisimmalta ja rauhoittavimmalta, mutta yhdistettynä nykytilaan ja aiempaan pakolaisvirtaan meri saattaa olla painajainen ja tuhon tyyssija.

Tärkeintä maailmassa

Tärkeintä maailmassa

Afrikkalaiskuvat tuovat iloiset värit ja kasvot taidemuseon seinille ja mielen korkealle, kunnes seuraavassa tilassa 1940-luvun keskitysleirien jäänteet tämän vuosikymmenen pakolaiskuvien rinnalla muistuttavat jälleen ihmisten kyvystä julmaan.

Afrikkalaismaisemia

Afrikkalaismaisemia

Auschwitz

Auschwitz

Auschwitzin rinnalla kuvat Pripjatista ovat ahdistavia. Jälkimmäiset konkretisoivat juuri Chernobyl-tv-sarjassa läpikäydyn ja kerratun elävästi.

Kettu Tsernobylin maisemissa

Kettu Tsernobylin maisemissa

Stefan Bremerin retrospektiivi hengästyttää laaja-alaisuudellaan ja koskettaa inhimillisyydellään. Niin ihminen kuin luonto ovat hellävaraisen, toisinaan rujonkin, katseen kohteena.

Merinäkymiä

Merinäkymiä

Lue lisää