Kasvien lumoissa

Vierailin pitkästä aikaa Turun kasvitieteellisessä puutarhassa. Inspiraatio matkaan tuli, kun kollegat keskustelivat lounaalla lapsuuden ulkomaan matkoista.

Puutarha siirrettiin vuonna 1956 Ruissalon tammipuiden keskelle ja nykyään noin 5 000 lajiketta tarjoavat sekä suurelle yleisölle että tutkijoille elämyksiä.

Lapsuuden kesäni kuluivat pääasiassa maalla, joten kokemukset vieraista elämyksistä olivat vähäisiä, mutta kasvitieteellinen puutarha tarjosi eksoottisen annoksen keskustan käärmetalon lisäksi. Muistot jättilumpeista on myös aikanaan ikuistettu valokuviksi ensimmäisellä lahjaksi saamallani pokkarilla.

Ulkopuutarha on vielä kaukana kesäloistostaan vapun aikaan, mutta tunnelma kasvihuoneissa oli muistojen kaltainen. Tosin vuosikymmeniä sitten kanarialinnut eivät tainneet olla pienessä häkissä vaan vapaana puiden latvoilla, ja ainakin nyt punatäpläkilpikonnan kohtalo tuntui enemmänkin surulliselta kuin kiehtovalta.

Nykyään keskiaikaiselta tuntuvaa eläinten vangitsemista lukuun ottamatta kasvit ja puutarha tarjosivat loistoaan ja hetkittäiset kosteutuskuurot antoivat maistiaisia sademetsästä.

Jättiläislumpeetkin olivat edelleen mahtavia mutteivät kuitenkaan ihan niin kantavia kuin pienenä haaveilin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.