About smoisala

digitaalisuudesta, valokuvauksesta ja viestinnästä kiinnostunut bittibyrokraatti

Sotien uhrit esillä museossa

Wäinö Aaltosen museon Sisällissota-näyttely muistuttaa meitä, että vaikka Suomen sisäisestä konfliktista on sata vuotta, monessa muussa paikassa arki on pelkoa, kuolemaa, pakenemista.

Sodan ja väkivallan jättämät jäljet, aseen kokoamisen ja purkamisen äänet, tuhon ikuistetut hetket, siitä on WAMin näyttely tehty. Sotaa ja vainoa paenneiden kuvat ja sanat vyöryvät näyttelytilassa muistuttaen meitä, että vaikka kansallisesta vastakkainasettelustamme on sata vuotta, muualla tuska on tätä päivää.

Juha Welling: Siviiliuhrit (2017)

Puhuttelevasta näyttelystä eniten minua koskettivat Juha Wellingin pieni teos Siviiliuhrit, joka kuvaa uhreja teloittajien käsissä sekä suuri Hodhayfa Salihin maalaus Put yourself in their place. Jälkimmäisen ansiosta yksikään uutispätkä tai suora lähetys sota-alueelta ei mene ohi koskettamatta syvästi.

Hodhayfa Salih: Put yourself in their place (2017)
Paavo Räbinä: Ulos (2016)

Älä unohda

Alkuvuonna Ateneumissa oli esillä Adel Abidin näyttely sisällissotaa ja muistoja käsitellyt History wipes -näyttely. WAMissa esillä oli huoneen kokoinen Abidin teos, joka muodostui sodan kauhuja kokeneiden lasten haastatteluista ja piirroksista. Kotoaan vainoa ja sotaa paenneet saavat äänen ja kasvot myös Candice Breitz’n videoteoksissa. 

Adel Abidin: Their Dreams (2011)
Candice Breitz: Love Story (2016)

Näyttely tuo myös sisällissodan turkulaiseen katukuvaan, sillä museon eteen on tuotu syyrialaisraunioista kivilohkareita muistuttamaan, mikä on siellä, voisi olla myös täällä.

Anssi Pulkkinen: Streetview (Reassembled) (2017)

Ajankohtainen havahduttava näyttely on esillä Wäinö Aaltosen museossa 05.10.2018 – 13.01.2019.

 Lue lisää

Mainokset

Strike a pose

Salon veturitalli jatkaa upeiden valokuvanäyttelyiden sarjaa Herb Ritts: In Full Light retrospektiivillä näyttelyllä kesällä 2018. Ensimmäistä kertaa Suomessa 1980-90-luvun kuuluisuudet katselevat museon seiniltä valojen ja varjojen tanssissa.

Herb Rittsiltä on 106 teosta esillä Salon veturitallin seinillä.

Vuodenvaihteessa veturitallissa oli esillä Elliot Erwittin teoksia. Suuresti ihailemani katu- ja dokumentaarisen kuvauksen jalanjälkiä toisintaneet lavastetut Erwittin työt tuntuivat hieman petokselta.

Tällä kertaa satakunta Herb Rittsin teosta hänen uransa varrelta kietoo yhteen taiteen ja muotimaailman. Kaupallisen kuvaston ikonit tuntuvat kuitenkin autenttisilta ja intiimeiltä. Antiikin Kreikasta ammennettu ihmisvartalon ylistys on yhdistynyt upealla, Herbin valolla kuorrutettuun tunnelmaan.

k.d.lang: Mirror (1983), Jack Nicholson (1986)

Rittsin kuvamaailma on tuttujen mallien ja muiden julkisuuden henkilöiden kuvakavalkadi muotilehtien sivuilta, mutta silti ihmisvartalot ja toisinaan lähes patsasmaiset kasvot luonnon ympäröimänä tuntuvat aidoilta ja koskettavilta. Samalla Ritts laajensi mallikuvastoa nostamalla miehet naiskauneuden rinnalle.

Alek Wek (1998) keskellä

Herb Ritts’ Three A rule

Attractive
Alluring
Appealing

Luovuuden ja määrätietoisuuden sekä kenties jääräpäisyyden ansiosta Herb Ritts onnistui suostuttelemaan kuvattavat pois mukavuusalueeltaan tuoden esiin inhimillisyyden. Otoksissa yksityiskohdatkin kertovat tarinoita.

Kiehtova syrjähyppy muotojen ja linjojen maailmasta oli matka Afrikkaan, jonka luonto, valo ja kansat toivat särmikkäämmät aiheet. Ikuistetut otokset ovat esteettisyydessään yhtä seesteisiä kuin Kalifornian auringossa valolla ja varjolla luodut teokset.

Two Giraffes Crossed (1993)

Herb Rittsin retrospektiivi on hieno päätös Salon taidemuseon johtajan Laura Luostarisen uralle, jonka ansiosta olemme saaneet kokea useita maailmaa kiertäneitä näyttelyitä pikkuruisella paikkakunnalla. Rittsinkin teokset ovat kiertäneet niin Rooman, Tukholman, Moskovan, Pariisin kuin Lissabonin ennen pysähdystä Saloon. Meidän onneksemme.

Toivottavasti maailma tulee lähelle jatkossakin.

Herb Ritts: In Full Light -retrospektiivi näyttely on esillä 16.09.2018 saakka.

Lue lisää

Salon veturitalli

Historian kipupisteet klassikkojen keskellä

Kevään aikana Ateneumissa olivat dialogissa suomalaiset taideklassikot ja Adel Abidin History Wipes -näyttelyn 11 teosta.

Abel Abidin: Al-Warqaa among Finnish classics

Historian ja ihmisenä olon kipupisteet ja epävakaus pysähdyttävät Adel Abidinin teosten äärellä. Sisällissodan kokemuksia vihdoin läpikäytäessä Abidinin työt muistuttavat, miten historiaa muokataan ja ikäviä asioita pyyhitään muistoista. Meidän ei tarvitse katsoa omassa historiassamme kauas taaksepäin saman toteamiseksi. Mitä tapahtuisi, jos voisimme kirjoittaa historiaa jatkuvasti uudelleen, kuten Orwellin 1984-teoksessa?

Jokaisen oma historia muotoutuu päivittäin. Elämän myötä vanhoja asioita tulkitaan toisin, erilaiset aistiärsykkeet korostavat eri asioita muuttaen historiaa.

Abel Abidin: The Reward and in the back Archive

History Wipes -näyttelyn teoksissa keskiaikaiset kidutusvälineet ovat saaneet lasisen muodon ja ikoninen feeniks kohoaa kohti taivaita. Ikävät asiat pyyhitään historian kuvastosta puhdistusaineella ja kumihanskoilla. Jos et löydä sitä enää Googlella, oiiko sitä koskaan olemassa?

Abel Abidin: WE CAME TO KILL YOUR FATHER

Suomen taiteen klassikoiden keskellä ei sisällissotamme pahemmin näy. Meiltä puuttuu Picasson Guernican kaltaiset ikoniset teokset, mutta Ateneumin seinille on nostettu Henry Ericssonin 1930-luvulla sisällissotaa kuvaavia teoksia. Sisällissotamme on ikuistettu muutamiin öljymaalauksiin sekä Abidinin ”We came to kill your father”-teokseen.

Onneksi kuitenkin sisällissodasta arkistomateriaalia on enemmän kuin yhdestäkään toisesta sisällissodasta, ja Abidinin teoksessakin arkisto herää eloon.

Lue lisää

Huumori vilahtelee Veturitallin seinillä

Salon Veturitallin näyttelyt jatkavat maineikkaiden valokuvaajien sarjaa. Helmikuun 2018 alkuun saakka seinät on peitetty Elliott Erwittin teoksilla yli 60 vuoden ajalta. Pääasiassa mustavalkokuvin on katettu niin kylmänsodan avainhetket ja presidentilliset surun alhot kuin myös teollisuuskaupunginosien elämää tai mainos- ja markkinointimaailman tarpeita.

Magnum-kollektiivin kuvaajana odotin näkeväni kuvajournalismin huippuotoksia, vangittuja hetkiä Henri Cartier-Bressonin ja Josef Kouldelkan tapaan, ja tämä myös toteutui muun muassa Jaqueline Kennedyn sydäntä särkevässä katseessa sekä dokumentaarisissa otoksissa arjessa.

Mutta petyin, miten monet cartier-bressonmaiset otokset olivat lavastettuja ja useimmiten markkinointi-/lifestyle-tarkoituksessa, vaikka Erwitt onkin tunnettu mainosurastaan.

Kuitenkin seinillä oli myös runsaasti huumoria, hassuja kohtaamisia tai kenties jopa noloiksi laskettavia tilanteita esimerkiksi tärkeän näköiset pukumiehet valkokehyksisten valkoisten taulujen edessä vakavina keskustellen tai keski-ikäiset miehet parveilemassa alastonta naista kuvaavan taulun edessä.

Inhimillisimmillään kuvissa poseeraavat Erwittin aina palvomat koirat omistajineen. He yhdessä ovat epäilemättä hänen tunnistetuimmat kohteensa.

Erwittin käsittämättömän pitkä ura jatkuu yhä.

Lue lisää

Mitä jäljelle jäi

Turun palo 4. syyskuuta 1827 on edelleen yksi maailman tuhoisimmista kaupunkitulipaloista. Kaupungin laidalla säästyi 18 korttelin kokonaisuus, joka nykyään tunnetaan Luostarinmäen käsityöläismuseona.

Käsityöläismuseon ruohokatot

Käsityöläismuseon ruohokatot

Kaupungin laidalla myös vähävaraisemmat saattoivat saada oman kodin halvemman tonttimaan ansiosta. Kodit ja verstaat ovatkin olleet vierivieressä samojen ovien takana 200 vuotta.

Turun palossa tuhoutui ¾ kaupungin rakennuksista. Tuhon jälkeen Engelin tekemässä asemakaavassa alue määrättiin purettavaksi, mutta onneksi näin ei ole tapahtunut. Ja ainutlaatuinen alue kertoo menneestä ajasta ja käsityötaidoista Euroopan perukoilla.

Lue lisää

Mun Turku

Mun Turku suree kynttilä- ja kukkameren äärellä, läheisten kanssa ja oman kodin turvassa yrittäen ymmärtää. Kynttilöiden lämmössä ja kukkien tuoksuessa monikulttuurinen ja monipuolinen Turku näkyy kansallisuuksien, ikäryhmien kirjona hiljentyneenä. Vanhat ystävät törmäävät aivan vääränlaisessa yhteydessä kauppatorin laidalla jakaen pienen hetken.

Torilla poliisiautot jakavat väen täl- ja toispuol. Vihan ja pelon lietsonnan hukuttaa alleen pieni mutta pippurinen aktivistiryhmä Ei rasismille, ei väkivallalle -huudoillaan (kiitos heille) meidän “tavisten” keskittyessä lamaantuneina suremaan osaamatta oikein valita puoltaan, vaikka ero humaaniuuden ja väkivallan välillä pitäisi olla helppo.

Mun Turku on kiristyneitä tunteita, hämmennystä ja pelossa realismin katoamista sireenien ja kirkonkellojen sekamelskan vastatessa äänimaisemasta. Se on rohkeita ja osaavia poliiseja ja itsensä unohtavia sivullisia, jotka auttavat hädän hetkellä.

Toivottavasti jatkossakin meitä pääasiassa erottaa vain Aurajoki.

Mutta mun Turku on ennen kaikkea Paavo Nurmi stadionilla treenaavia innokkaita nuoria, kertakäyttösadetakkeihin kääriytyneitä kesäteatterikatsojia, jokirannassa määrätietoisesti keskustaa kohti käveleviä ryhmiä kukkapuskat käsissään, ruokakaupan kautta kynttilät torille tuoneita ja Låna-båtilla auringonsillalla Aurajoessa seilaavia.

Osanotto kaikille läheisiään menettäneille ja pidetään toisistamme huolta.

It’s Kiss My Turku, not Kill. Rakkaus voittaa aina.

Pariisi humanistikuvaajan silmin

Lapset mutaisella kadulla maailmanvalloittajan ilmein sekä vakavina koulunpenkillä; karusellin ratsut matkaamassa rantabulevardilla; tanssiva pari itsenäisyyspäivän viime hetkenä korttelin kulmassa. Ranskalainen Robert Doisneaun ikuistamat hetket kantavat katsojan vuosikymmenten taa Turun taidemuseossa kesällä 2017 Minun Pariisini -näyttelyssä.

Nuoret sotilaat uniformuissaan

Nuoret sotilaat uniformuissaan

Tunnetuin Robert Doisneau on Pariisin kaupungintalon edustalla lavastetusta suutelukuvastaan, mutta humanistisen valokuvaajan sydän sykki Pariisin laitakaupunkien vaatimattomille ihmisille. Vaikka taidemuseon seinillä on katukuvauksen perinteitä luovia teoksia runsaasti, mukana on myös otoksia tunnetuista taiteilijoista ja seurapiirien yltäkylläisestä juhlinnasta.

Doisneaun taiteilijamuotokuvia

Doisneaun taiteilijamuotokuvia

Todennäköisesti omasta mielentilastani johtuen museon seinillä koskettavimmat valokuvat ovat ne tunnetuimmat. Näyttelyä kiertäessäni huomasin jatkuvasti vertailevani näkemääni Henri Cartier-Bressonin töihin, jotka kuvittivat Ateneumin seiniä muutama vuosi sitten. Ja jäin kaipaamaan Cartier-Bressonin ratkaisevan hetken ja erityisesti kansainvälisesti, yhteiskunnallisesti merkittävien kuvien puutetta.

Doisneaun Jacques Tati

Doisneaun Jacques Tati

Tämä kuitenkin on Doisneaun kohdalla täysin väärä lähtökohta, ja hänen loistavat otoksensa ovatkin parhaimmillaan ikuistettuja ajankuvia tavallisesta pariisilaiselämästä. Cartier-Bressonin tavoin Doisneau valitsi näkymän ja odotti sopivien ”näyttelijöiden” saapumista estradille. Elämänilo, lasten salainen maailma, onnen hetken sodan vaikutusten näkyessä vielä taustalla, lavasteissa kertovat monitulkintaisesta maailmasta kurjuudenkin keskellä kiiltokuvien tuolla puolen.

Merkittävää on myös, että otoksissa on yhtä olennainen kuin pariisilaiset itse kaupunki raunioineen ja rakennusvimmoineen.

Kuvakaappaus Le révolté du merveilleux -videosta pariisilaisen juorukellon hedelmällisestä kertomuksesta

Kuvakaappaus Le révolté du merveilleux -videosta pariisilaisen juorukellon hedelmällisestä kertomuksesta

Parhaiten mielestäni Robert Doisneaun työhön, kiehtovimpiin teoksiin ja ajatuksiin pääsee näyttelyyn kuuluvan Doisneaun lapsenlapsen tekemän Robert Doisneau – Le révolté du merveilleux –videon avulla.

Matka menneeseen, Doisneaun toivomaan ja ikuistamaan maailmaan on tervetullut elämys.