Jannekin Pisiä etsimässä

Brysselin, byrokratian shangri-lan, tunnetuin patsas on varmasti Mannekin Pis, jonka asukokonaisuudet saavat medianäkyvyyttä usein ja yllättävän runsaasti.

En ollut ennen Brysseliin lähtöä valmistellessani kuullutkaan Mannekin naispuolisesta vastineesta. Mutta luonnollisesti hänet oli pakko löytää.

Myöhemmin kuulin vielä, että patsaista olisi myös koira-versio, mutta sen etsiminen jäi seuraavaan kertaan.

Mutta mitä kertoo kulttuurista/yhteiskunnasta se, että miespuolinen musta patsas löytyy suhteellisen helposti kapeiden katujen kulmasta, ja naispuolinen ravintolakujan sivukadun päästä kaltereiden takaa?

Kiitos ystävällisen hotellihenkilökunnan reitti Jannekinin luo löytyi ja myös tyttö kaltereiden takaa tuli ikuistettua. Onko naisen virtsaaminen niin häveliäistä, että se pitää piilottaa miehisen reviirimerkkailun ollessa julkisesti hyväksyttävää ja jopa ilahduttavaa?

Mainokset