Luontokuvien äärellä

Olin lauantaina 22.10. ensimmäistä kertaa Suomen luontokuva –gaalassa, joka tänä vuonna järjestettiin jälleen Logomossa. Mielenkiintoisinta finalistikuvien lisäksi olivat ulkomaalaisvierailijoiden, Tom Svenssonin ja Roy Mangersnesin, kertomukset.

Suomalainen luontokuvaus, ainakin määrällisesti, taitaa olla maailman huippua. Tämän osoittaa muun muassa Ylen uutislähetysten yhteydessä esiteltävät ikuistukset luonnosta.

Logomo täyttyi luonnosta 22.10.2016
Logomo täyttyi luonto- ja kameraintoilijoista lauantaina 22.10.2016.

Itse kuulun kategoriaan ”sattuma korjaa satoa” eli hieman katukuvauksen tapaan päädyn paikalle ja toivon jotain tapahtuvan. Myös asenne on samaa luokkaa: yleiset ilmiöt ovat upeita, mutta lajituntemukseen/-tunnistukseen ei ole ollut syvällistä intohimoa.

Lisäksi huomasin gaalassa sekä myöhemmin nettikeskusteluissa, että visuaalinen makuni poikkeaa tuomariston arvostamasta. Tämä varmasti kertoo eniten omasta osaamistasostani kuin ainutlaatuisesta näkökulmasta. Vuoden luontokuvissa useimmissa kategorioissa suosikkini ja wau-tuntemuksen tuoneet saivat jäsenistön kunniamaininnan. Tiedä sitten, miten vahvasti finaalin ulkopuolelle jääneet olisivat vaikuttaneet.

Minut yllätti myös luontokuvissa käytetty tai niiden toteutumista avittaneet manipuloinnit esimerkiksi ruoalla houkutteleminen. Muistelen vuosien takaa manipulointikeskustelun nousseen jopa valtamedian palstoille, mutta olin olettanut ohjeistuksen kiristyneen.

Pääasiassa seuraan kuvajournalismia, jonka keskusteluissa kuvien sekä tekniseen että sisällölliseen manipulointiin suhtautuminen on aika jyrkkää. Siksi hyvin salliva mutta onneksi avoimesti mainittu manipulointi tuntuu vieraalta.

En tiedä onko kyse vain suomalaisesta ilmiöstä, mutta ainakaan Tom Svensson tai Roy Mangersnes eivät antaneet mitenkään ymmärtää, lavastuksen roolia.

Onnea kuitenkin voittajille. Kaikkinensa otokset ovat upeita ikuistuksia toistaiseksi monimuotoisesta luonnostamme.

Vaaleita ja valkeita karhuja

Suomen luontokuvat –gaalassa vierailevina tähdet tulivat niin Canon- kuin Nikon-koulukunnista. Canon-lähettiläs Tom Svensson esitteli Brittiläisen Kolumbian sademetsissä elävän Kermodeskarhun elämää.

Kermodeskarhu ja Tom Svensson
Kermodeskarhu Brittiläisen Kolumbian sademetsässä punapaitaisen Tom Svenssonin ikuistamana.

Luontovalokuvaajan aktivisti- ja kouluttajarooli kiteytyvät erinomaisesti Svenssonissa, joka on ollut mukana vastustamassa öljyputken rakentamista alueelle. Kanadan uuden hallituksen peruttua öljyputkiaikeet, 50 000 gallonan diesel-öljyä kuljettava tankkeri kuitenkin upposi herkällä alueella lokakuun puolivälissä, eikä intiaanien alueiden tuhoista ole vielä mitään tietoa.

Lisäksi hän on luentomatkoillaan ja kuvillaan oikonut kiinalaisten oletuksia, että norsut vain pudottavat syöksyhampaansa hirvensarvien tapaan.

Vastaavasti Nikon-leiriin kuuluva Roy Mangersnes on hurahtanut Huippuvuorten ainutlaatuiseen luontoon ja erityisesti naalin ja jääkarhun elämiin. Pohjoisessa erityisesti ilmastonmuutos näkyy vahvana, ja laihat jääkarhut sekä karhun syömän karhun jäännökset yhä yleisempi näky.

Roy Mangersnes kuvailee ensimmäistä kohtaamistaan jääkarhun kanssa.
Roy Mangersnes kuvaili ensimmäistä kohtaamistaan jääkarhun kanssa.

Maailman onnellisimman jääkarhun ikuistanut Mangersnes oli jo kirjoittamassa päähenkilöstään artikkelia, kun hän sai tiedon, että varustautumaton, väärällä reitillä ollut turistiseurue oli saanut aikaan kyseisen karhun tapon.

Luomakunnan kruunu on siis kaikille vaaraksi niin lyhyellä kuin pitemmällä tähtäimellä. Tästä johtuen suomalaiskuvaajien manipulointi esimerkiksi ruokinnalla tuntuu vastuuttomalta: ihmisiin tottuva tulee lähemmäs asutusta, jolloin taas hermoheikot alkavat pelätä ja liipasinsormi herkistyy.

Onneksi kuitenkin Logomossa luonto oli turvassa ja ikuistukset seinillä osoittivat ekosysteemin upeuden.

Lisätiedot

Mainokset

Eläinten muotokuvat seinillä ja luonnonsuojelu sydämessä

Nick Brandt Salon Veturitallissa

Salon Veturitallissa on esillä brittiläissyntyisen Nick Brandtin On This Earth, A Shallow Falls –näyttely itäafrikkalaisista eläimistä luonnollisessa ympäristössään. Valokuvat ovat läheltä otettuja muotokuvia paljastaen heidän syvemmän olemuksen, koskettavan haurauden ja voiman.

Nick Brandt
Nick Brandt kuvaa Fotografiska Museetin näyttelyn yhteydessä videoidussa haastattelussa menetelmiään. Näyttely oli edellisen kerran esillä Tukholmassa vuonna 2011.
Nick Brandt Salon Veturitallissa
Koskettavat muotokuvat paljastavat eläinten persoonallisuuden.
Nick Brandt Salon Veturitallissa
Salon Veturitallin ripustus on kiehtova ja toimiva

Olin nähnyt ja kuullut Brandtin kuvista jo aiemmin, mutta näyttelyn vaikuttavuus yllätti täysin. Brandt kuvaa keskikoon kameralla filmille ja vain standardikoon, käsittääkseni 50 millin, sekä sen parina kaksinkertaisen millikoon linsseillä, kuten ihmistenkin muotokuvia ikuistettaessa.

Kuvaustapa tuokin eläimen lähemmäs keskellä elinympäristöään teleobjektiivia intensiivisemmin. Myös kuvien yksityiskohtaisuus saa katsojan lähes ojentamaan kätensä tunteakseen ryppyisen ihon, nahassa näkyvät arvet ja kuviot tai turkin silkkisyyden ja harjan karheuden.

Nick Brandtin kuvaus kuvasta ja tallennustilanteesta antaa oivallisen perspektiivin luontoa ikuistavan kärsivällisyydestä. Kuuluisaa tuuleen tuijottavaa urosleijonakuvaa hän joutui odottamaan 17 päivää, jotta kaikki kuvan elementit olivat paikoillaan.

Muoti- ja videokuvauksesta valokuvataiteilijaksi sekä itäafrikkalaisten eläinten puolestapuhujaksi siirtynyt Brandt on tehnyt voimakkaasti työtä eläinten kallisarvoisuuden osoittamiseksi. Salossa esillä olevassa näyttelyssä on muun muassa mukana leijonien, seeprojen, kirahvien, simpanssien, leopardien ja elefanttien muotokuvia. Natron-järven kivettyneet eläimet kiteyttävät ankean dystopian katoavista olennoista.

Brandtin työ koostuu kolmesta osasta, joista 60 valokuvateosta on ripustettu Veturitallin seinille. Alkujaan Tukholman Fotografiskassa esillä ollut näyttely keskittyy Salossa On This Earth – ja A Shaddow Falls –valokuvakirjojen muotokuviin ja maisemiin. Kolmas osa Across the Ravaged Land on selkeästi synkempi näyttäen ihmisten brutaalit vaikutukset eläinten hyvinvoinnille ja ympäristöön.

Hän on myös perustanut luonnonsuojelujärjestön Big Life Foundation, jonka tuella on onnistuttu vähentämään salametsästystä Itä-Afrikassa.

Koskettavalla näyttelyllä Salon Veturitalli jatkaa kansainvälisesti menestyneiden valokuvaajien töiden esittelyä ansiokkaasti.

Nick Brandtin näyttely on esillä Veturitallin loistavassa miljöössä 31.1. – 17.5.2015. Sen jälkeen se jatkaa matkaansa Tukholmaan ja Moskovaan.

Lue lisää:

Nick Brandt Salon Veturitallissa

Kasvien lumoissa

Vierailin pitkästä aikaa Turun kasvitieteellisessä puutarhassa. Inspiraatio matkaan tuli, kun kollegat keskustelivat lounaalla lapsuuden ulkomaan matkoista.

Puutarha siirrettiin vuonna 1956 Ruissalon tammipuiden keskelle ja nykyään noin 5 000 lajiketta tarjoavat sekä suurelle yleisölle että tutkijoille elämyksiä.

Lapsuuden kesäni kuluivat pääasiassa maalla, joten kokemukset vieraista elämyksistä olivat vähäisiä, mutta kasvitieteellinen puutarha tarjosi eksoottisen annoksen keskustan käärmetalon lisäksi. Muistot jättilumpeista on myös aikanaan ikuistettu valokuviksi ensimmäisellä lahjaksi saamallani pokkarilla.

Ulkopuutarha on vielä kaukana kesäloistostaan vapun aikaan, mutta tunnelma kasvihuoneissa oli muistojen kaltainen. Tosin vuosikymmeniä sitten kanarialinnut eivät tainneet olla pienessä häkissä vaan vapaana puiden latvoilla, ja ainakin nyt punatäpläkilpikonnan kohtalo tuntui enemmänkin surulliselta kuin kiehtovalta.

Nykyään keskiaikaiselta tuntuvaa eläinten vangitsemista lukuun ottamatta kasvit ja puutarha tarjosivat loistoaan ja hetkittäiset kosteutuskuurot antoivat maistiaisia sademetsästä.

Jättiläislumpeetkin olivat edelleen mahtavia mutteivät kuitenkaan ihan niin kantavia kuin pienenä haaveilin.

Ken on kaunehin

En ole eläinnäyttelyiden kannattaja, mutta kävin kissanäyttelyssä viikonloppuna, kun ystävän kasvatit olivat tuomaroitavina. Ymmärrän näyttelyiden tärkeyden eri rotujen esittelyn kannalta. Mikäpä olisi helpompi keino tutustua lukuisiin eri kissarotuihin ja kenties löytää oma lemmikkinsä kymmenien joukosta.

Pienen olennon puolesta pienessä tilassa pitäminen useiden tuntien ajan päivittäin tuntuu pahalta. Onneksi näillä lemmikeillä on palvelija lähellä, virikkeitä tarjolla sekä usein myös seuralainen samassa tilassa. Lähes yhtä pienessä tilassa joutuvat supikoirat ja ketut viettämään aikaansa ennen turkin luovutusta ilman minkäänlaista mielekkyyttä.

Ulkonäöllinen ja luonteenpiirteiden paremmuudesta kisaaminen tuntuu kuitenkin käsittämättömältä. Rotuja jalostetaan muutamien tuomareiden mieltymysten mukaan.

Ilman muuta jalostuksella on myös ollut huonojen puolien karsimisessa olennainen rooli, mutta viimeisen sadan vuoden aikana painopiste on lajista riippumatta tainnut olla ennen kaikkea ulkoisissa piirteissä.

Onneksi ainakaan vielä kissojen osalta fyysiset vaivat, jotka johtuvat pääosin ihmisten visuaalisten mieltymysten täyttämisestä, eivät ole kovin yleisiä. Koirien osalta jotkut eläinlääkärit ovat rinnastaneet liian pitkälle menneen jalostuksen joltain osin jopa pahoinpitelyyn, esim. Cavalierkingcharlesinspanielit kärsivät liian pienestä aivokuoresta, jonka aiheuttamaa kipua voi vain arvailla.

Kenties tulevaisuudessa erilaiset eläinnäyttelyt voisivat olla lyhyempiä, virtuaalisia ja kasvattajien vaalima ja tuomareiden ohjaam jalostus tähtäisi ulkonäön sijaan entistä enemmän terveelliseen ja hyvinvoivaan lemmikkiin.

Että se kauneus olisi vähän syvemmällä kuin katsojan silmien edessä.