Taidetta yössä

Taiteiden yössä oli Helsingissä jälleen kadut tulvillaan musiikkia, osaamista, visuaalisuutta. Kesäisessä illassa oli ilo humaltua hymyilevistä ihmisistä ja jokaisesta kadunkulmasta löytyvistä (ite-)taiteilijoista. Kruununa luonnollisesti oli Kansalaistori open stage -mahdollisuuksineen.

Avaimet luovat reittejä

Pienestä pitäen avaimet ovat merkinneet lukkojen murtajien lisäksi mielenkiintoisia tarinoita ja tiloja. Jokaisen metallipalan taustalla on elämää, sattumuksia tai aarteita. Siksi olen aina raahannut suurta avainnippua taskussani.

Avainnippu
Pieniä tarinoita, elettyä elämää nipussa.

Pieni avain on voinut olla piirongin salalaatikon lukitsija. Vastaavasti suuren munalukon rautainen lukitsija on voinut pitää veneen laiturissa tai viljat tallessa ylisillä, vaikkei se Abloy-lukon turvallisuutta koskaan uhmannutkaan.

Avainten hallinnassa olevat tilat ovat tarjonneet rakkautta, ihmetystä, pelkoa, ja jännitystä hieman homeisen kosteine seinineen, ovenkarmeen piirrettyine pituusmerkkeineen, keittiössä käytyine ensimmäisine riitoineen.

Nyt aikuisena olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa avainten määrä on tavanomainen; vain yhden asunnon ja sen tilojen lukkojen rautapalat yhdessä lenkissä. Onkohan elämäni nyt hallitumpaa tai kenties tylsempää kuin ennen?

Samalla kun avainnipun koko ja koostumus ovat muuttuneet, arkiset reitit kartalla ja fyysisessä ympäristössä ovat vaihtuneet elämäntilanteiden mukaan.

Eilen reitit opiskelupaikan ja asuntolan välillä olivat olennaisia, toisinaan kuppilaan koukaten; huomenna työn ja kodin välillä reitti kiertää vanhainkodin ja lapsuuden pihan kautta. Lopulta kenties matka lähikauppaan on koko viikon elämyksellinen huipennus ja saavutus.

Monipolvisten reittien myötä näkökulma kaupunkiin, ihmisiin pysyy moniulotteisena. Kiireisessä mielentilassa kyse on vain mahdollisimman nopeasti suoritettavista pistepysähdyksistä, jolloin ei oikein koskaan ole paikalla tai läsnä. Ajan kanssa kyse ei ole päämäärästä vaan koko matkasta, halki kaupungin ja samalla elämänkirjon.

Lukuisat avaimet kertovat vastuusta ja huolenpidosta, ilojen ja surujen jakamisesta sekä elämän mittaisesta matkasta.

menneet reitit
Eilen
uudet reitit
Huomenna

Helmen metsästäjiä Helsingin yössä muistellen

Tämän vuoden Taiteiden yö Helsingissä ja dominot jäävät valitettavasti kokematta. Mutta mielessä pysyy mukava elämys vuodelta 2009, kun ranskalaistaiteilijat muunsivat Senaatintorin merenpohjaksi helmeä metsästävine vesiolentoineen Plasticien Volant’n Perle-esityksellä.

Tosin pelkkä vesi olisi riittänyt alati meren ääreen kaipaavalle tuomaan ilon.

Lontoota muistellen

Toiset paikat unohtaa ennen kuin lentokone, juna, laiva on lähtenyt matkaan. Joskus jäljellä on vain pino murskaantuneita odotuksia. Toiset kaupungit tekevät lähtemättömän vaikutuksen kirjoitusvirheineen lyhyelläkin visiitillä. Minulla Lontoo ja yksi vaivainen ilta vapaata työmatkan tiimellyksessä jätti kaipuun, joka ei vuosien varrella ole haihtunut.

Epäilemättä oma merkityksensä oli vierailun aikana vallinneella perin ei-brittiläisellä säällä:+ 19 astetta lokakuun viimeisenä viikonloppuna.

Sitä ankeammalta tuntui istua kokouksissa kaksi kerrosta maan pinnan alapuolella kahtena täyteen ahdettuna päivänä.

Ensimmäisen ja ainoan matkan jälkeen on ollut mukana vilkuilla, kuten pian alkavissa olympialaisissa, täyttääkö tv-/nettiruudun jokin tuttu ja mukavia muistoja tuova kadunkulma tai puisto.

Soho ja omaa tilaa suurkaupungissakin kunnioittavat brittiläiset ovat edelleen aika vaikuttavia.

Kaupungin paikkaajat

Ketkä pitävät kaupungin ehjänä? Mitä tapahtuu öisin, jotta meillä on päivisin toimiva kaupunki käytettävissämme? Tällaisia ajatuksia tulvi mieleen, kun kansainvälisen valokuvapäivän iltana näin suojatiemaalarit työssään.

kaupungin korjaajat

Tuntui hieman kuin Truman Show – tai Linnunradan käsikirja liftareille -elokuvia katsellessa, kun yön pimeydessä kaupunkikuvaa paikkailtiin. Kulissit kuntoon ennen seuraavaa arjen näytöstä.

Tunnetuimpia yön ahertajia ovat sairaalahenkilökunta tai poliisi, mutta huomaamatonta (ainakin niin kauan kuin kaikki sujuu), taustalla tapahtuvaa työtä ei taideta osata arvostaa.

Miltähän kaupunki näyttäisi puolessa vuodessa, ellei jeesusteipin käyttäjiä ja jälkienkorjaajia huseeraisi nurkissamme joka yö?