H2Ö – toimiva yhdistelmä

22.-23.7. järjestettiin kolmas H2Ö – festivaali, joka yhdisti musiikin, taiteen ja mielenkiintoiset kokeilut. Ilmiön jatkajana festivaali, jossa ei näy metrilakua eikä hotdog-kojuja on ilahduttava harvinaisuus.

Valitettavasti upeassa vanhassa telakkamiljöössä järjestetty festivaali päättyi upeassa säässä värien ja valojen tanssissa, jossa yleisöllä oli tärkein rooli.

Kiitos ja näkemiin.

Mainokset

Valoa kansalle

Kuudetta kertaa järjestetty Lux Helsinki toi kirjaimellisesti valon keskelle pimeyttä. Harvoin on Suomessa yhtä pimeää kuin tänä alkutalvena on ollut. Niinpä Lux Helsinki oli enemmän kuin tarpeen valontuojana. Kilometreillä ei ollut väliä, jotta valot ja värit voisivat hieman virkistää kaamoksen tyrmäämiä.

Katso lisää

Taidetta yössä

Taiteiden yössä oli Helsingissä jälleen kadut tulvillaan musiikkia, osaamista, visuaalisuutta. Kesäisessä illassa oli ilo humaltua hymyilevistä ihmisistä ja jokaisesta kadunkulmasta löytyvistä (ite-)taiteilijoista. Kruununa luonnollisesti oli Kansalaistori open stage -mahdollisuuksineen.

Helmen metsästäjiä Helsingin yössä muistellen

Tämän vuoden Taiteiden yö Helsingissä ja dominot jäävät valitettavasti kokematta. Mutta mielessä pysyy mukava elämys vuodelta 2009, kun ranskalaistaiteilijat muunsivat Senaatintorin merenpohjaksi helmeä metsästävine vesiolentoineen Plasticien Volant’n Perle-esityksellä.

Tosin pelkkä vesi olisi riittänyt alati meren ääreen kaipaavalle tuomaan ilon.

Kurkistus Ihmemaahan

Onneksi taiteiden yö on tarjoaa mahdollisuuksia sukeltaa kaninkoloon ja loikata arjen tuolle puolen. Vähintään kerran vuodessa on hyvä rikkoa perinteinen ja yllättyä positiivisesti ihastumisen lisäksi. Kulttuuririennot ja erilaiset urheilutapahtumat voivat tarjota niitä kenelle tahansa, mutta ne eivät hyppää keskelle katukuvaa ja jätä ihmettelemään minne on joutunut.

Yllättävä tilanne onneksi sen tekee, etsimättä, karttamatta ja nyrjäyttää edes vähän maailmankuvaa.

Jannekin Pisiä etsimässä

Brysselin, byrokratian shangri-lan, tunnetuin patsas on varmasti Mannekin Pis, jonka asukokonaisuudet saavat medianäkyvyyttä usein ja yllättävän runsaasti.

En ollut ennen Brysseliin lähtöä valmistellessani kuullutkaan Mannekin naispuolisesta vastineesta. Mutta luonnollisesti hänet oli pakko löytää.

Myöhemmin kuulin vielä, että patsaista olisi myös koira-versio, mutta sen etsiminen jäi seuraavaan kertaan.

Mutta mitä kertoo kulttuurista/yhteiskunnasta se, että miespuolinen musta patsas löytyy suhteellisen helposti kapeiden katujen kulmasta, ja naispuolinen ravintolakujan sivukadun päästä kaltereiden takaa?

Kiitos ystävällisen hotellihenkilökunnan reitti Jannekinin luo löytyi ja myös tyttö kaltereiden takaa tuli ikuistettua. Onko naisen virtsaaminen niin häveliäistä, että se pitää piilottaa miehisen reviirimerkkailun ollessa julkisesti hyväksyttävää ja jopa ilahduttavaa?