Strike a pose

Salon veturitalli jatkaa upeiden valokuvanäyttelyiden sarjaa Herb Ritts: In Full Light retrospektiivillä näyttelyllä kesällä 2018. Ensimmäistä kertaa Suomessa 1980-90-luvun kuuluisuudet katselevat museon seiniltä valojen ja varjojen tanssissa.

Herb Rittsiltä on 106 teosta esillä Salon veturitallin seinillä.

Vuodenvaihteessa veturitallissa oli esillä Elliot Erwittin teoksia. Suuresti ihailemani katu- ja dokumentaarisen kuvauksen jalanjälkiä toisintaneet lavastetut Erwittin työt tuntuivat hieman petokselta.

Tällä kertaa satakunta Herb Rittsin teosta hänen uransa varrelta kietoo yhteen taiteen ja muotimaailman. Kaupallisen kuvaston ikonit tuntuvat kuitenkin autenttisilta ja intiimeiltä. Antiikin Kreikasta ammennettu ihmisvartalon ylistys on yhdistynyt upealla, Herbin valolla kuorrutettuun tunnelmaan.

k.d.lang: Mirror (1983), Jack Nicholson (1986)

Rittsin kuvamaailma on tuttujen mallien ja muiden julkisuuden henkilöiden kuvakavalkadi muotilehtien sivuilta, mutta silti ihmisvartalot ja toisinaan lähes patsasmaiset kasvot luonnon ympäröimänä tuntuvat aidoilta ja koskettavilta. Samalla Ritts laajensi mallikuvastoa nostamalla miehet naiskauneuden rinnalle.

Alek Wek (1998) keskellä

Herb Ritts’ Three A rule

Attractive
Alluring
Appealing

Luovuuden ja määrätietoisuuden sekä kenties jääräpäisyyden ansiosta Herb Ritts onnistui suostuttelemaan kuvattavat pois mukavuusalueeltaan tuoden esiin inhimillisyyden. Otoksissa yksityiskohdatkin kertovat tarinoita.

Kiehtova syrjähyppy muotojen ja linjojen maailmasta oli matka Afrikkaan, jonka luonto, valo ja kansat toivat särmikkäämmät aiheet. Ikuistetut otokset ovat esteettisyydessään yhtä seesteisiä kuin Kalifornian auringossa valolla ja varjolla luodut teokset.

Two Giraffes Crossed (1993)

Herb Rittsin retrospektiivi on hieno päätös Salon taidemuseon johtajan Laura Luostarisen uralle, jonka ansiosta olemme saaneet kokea useita maailmaa kiertäneitä näyttelyitä pikkuruisella paikkakunnalla. Rittsinkin teokset ovat kiertäneet niin Rooman, Tukholman, Moskovan, Pariisin kuin Lissabonin ennen pysähdystä Saloon. Meidän onneksemme.

Toivottavasti maailma tulee lähelle jatkossakin.

Herb Ritts: In Full Light -retrospektiivi näyttely on esillä 16.09.2018 saakka.

Lue lisää

Salon veturitalli

Mainokset