Huumori vilahtelee Veturitallin seinillä

Salon Veturitallin näyttelyt jatkavat maineikkaiden valokuvaajien sarjaa. Helmikuun 2018 alkuun saakka seinät on peitetty Elliott Erwittin teoksilla yli 60 vuoden ajalta. Pääasiassa mustavalkokuvin on katettu niin kylmänsodan avainhetket ja presidentilliset surun alhot kuin myös teollisuuskaupunginosien elämää tai mainos- ja markkinointimaailman tarpeita.

Magnum-kollektiivin kuvaajana odotin näkeväni kuvajournalismin huippuotoksia, vangittuja hetkiä Henri Cartier-Bressonin ja Josef Kouldelkan tapaan, ja tämä myös toteutui muun muassa Jaqueline Kennedyn sydäntä särkevässä katseessa sekä dokumentaarisissa otoksissa arjessa.

Mutta petyin, miten monet cartier-bressonmaiset otokset olivat lavastettuja ja useimmiten markkinointi-/lifestyle-tarkoituksessa, vaikka Erwitt onkin tunnettu mainosurastaan.

Kuitenkin seinillä oli myös runsaasti huumoria, hassuja kohtaamisia tai kenties jopa noloiksi laskettavia tilanteita esimerkiksi tärkeän näköiset pukumiehet valkokehyksisten valkoisten taulujen edessä vakavina keskustellen tai keski-ikäiset miehet parveilemassa alastonta naista kuvaavan taulun edessä.

Inhimillisimmillään kuvissa poseeraavat Erwittin aina palvomat koirat omistajineen. He yhdessä ovat epäilemättä hänen tunnistetuimmat kohteensa.

Erwittin käsittämättömän pitkä ura jatkuu yhä.

Lue lisää

Mainokset

Pariisi humanistikuvaajan silmin

Lapset mutaisella kadulla maailmanvalloittajan ilmein sekä vakavina koulunpenkillä; karusellin ratsut matkaamassa rantabulevardilla; tanssiva pari itsenäisyyspäivän viime hetkenä korttelin kulmassa. Ranskalainen Robert Doisneaun ikuistamat hetket kantavat katsojan vuosikymmenten taa Turun taidemuseossa kesällä 2017 Minun Pariisini -näyttelyssä.

Nuoret sotilaat uniformuissaan

Nuoret sotilaat uniformuissaan

Tunnetuin Robert Doisneau on Pariisin kaupungintalon edustalla lavastetusta suutelukuvastaan, mutta humanistisen valokuvaajan sydän sykki Pariisin laitakaupunkien vaatimattomille ihmisille. Vaikka taidemuseon seinillä on katukuvauksen perinteitä luovia teoksia runsaasti, mukana on myös otoksia tunnetuista taiteilijoista ja seurapiirien yltäkylläisestä juhlinnasta.

Doisneaun taiteilijamuotokuvia

Doisneaun taiteilijamuotokuvia

Todennäköisesti omasta mielentilastani johtuen museon seinillä koskettavimmat valokuvat ovat ne tunnetuimmat. Näyttelyä kiertäessäni huomasin jatkuvasti vertailevani näkemääni Henri Cartier-Bressonin töihin, jotka kuvittivat Ateneumin seiniä muutama vuosi sitten. Ja jäin kaipaamaan Cartier-Bressonin ratkaisevan hetken ja erityisesti kansainvälisesti, yhteiskunnallisesti merkittävien kuvien puutetta.

Doisneaun Jacques Tati

Doisneaun Jacques Tati

Tämä kuitenkin on Doisneaun kohdalla täysin väärä lähtökohta, ja hänen loistavat otoksensa ovatkin parhaimmillaan ikuistettuja ajankuvia tavallisesta pariisilaiselämästä. Cartier-Bressonin tavoin Doisneau valitsi näkymän ja odotti sopivien ”näyttelijöiden” saapumista estradille. Elämänilo, lasten salainen maailma, onnen hetken sodan vaikutusten näkyessä vielä taustalla, lavasteissa kertovat monitulkintaisesta maailmasta kurjuudenkin keskellä kiiltokuvien tuolla puolen.

Merkittävää on myös, että otoksissa on yhtä olennainen kuin pariisilaiset itse kaupunki raunioineen ja rakennusvimmoineen.

Kuvakaappaus Le révolté du merveilleux -videosta pariisilaisen juorukellon hedelmällisestä kertomuksesta

Kuvakaappaus Le révolté du merveilleux -videosta pariisilaisen juorukellon hedelmällisestä kertomuksesta

Parhaiten mielestäni Robert Doisneaun työhön, kiehtovimpiin teoksiin ja ajatuksiin pääsee näyttelyyn kuuluvan Doisneaun lapsenlapsen tekemän Robert Doisneau – Le révolté du merveilleux –videon avulla.

Matka menneeseen, Doisneaun toivomaan ja ikuistamaan maailmaan on tervetullut elämys.

Maplethorpe kiehtoo ilman kohuakin

Mapplethorpe-polaroidit Kiasman seinillä
Puoli vuotta Mapplethorpen teokset mukaan lukien polaroidit leikkivät valolla ja varjoilla Kiasman seinillä.

Kiasman tilat täyttyivät puoleksi vuodeksi Robert Mapplethorpen yli 250 valokuvasta tuoden valokuvataiteen kauhukakaran takaisin Suomen kamaralle. Vuodet ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä, sillä seksuaalinen shokkiefekti on kauan sitten kadonnut täysipainoisen estetiikan tieltä.

Näin Robert Mapplethorpen näyttelyn Turun taidemuseossa vuonna 1993, jolloin kuvaestetiikka teki henkeäsalpaavamman vaikutuksen. Syynä oli varmasti oma keskenkasvuisuus sekä jäykempi yhteiskunta ja kulttuurimaailma kaiken kaikkiaan. Teoksethan olivat olleet avainasemassa vain muutamaa vuotta aiemmin Yhdysvaltojen ”kulttuurisodassa” keskusteltaessa kuka voi määrittää mikä on taidetta.

Robert Mapplethorpe: Patty Smith
Mapplethorpen toinen puoli: Patty Smith

Yhteiskunnallisesta kasvusta kertoo hyvin suutelevia miehiä kuvaavien teosten K18-suosituksesta noussut kohu. Rakkauden eri ilmenemis- ja esittämismuodot eivät enää ole tarpeen piilottaa vaan jättää vastaanottokyky katsojan itsensä päätettäväksi.

”I can only advise a photographer to love his subject, and if this is not possible, love the light that surrounds her.”

patti smith

Olennaisinta veistoksellisissa kuvissa on kuitenkin ihmisen kohtaaminen. Valokuvaajan tutkimus itsestään ja ennen kaikkea kohteeseen ihastuminen. Useimmat otokset ovat iättömiä ja kohdettaan syvästi kunnioittavia; lähtökohta kantaa kaikkien teemojen läpi. Suurin kunnioitus otoksissa on suhde valoon.

Taiteen paha poika on osoittautunut kuitenkin hyvin kiltiksi.

Kiasma Mapplethorpe
Mapplethorpen julkkisgalleria Kiasman seinillä.

Lue lisää